JUKKA NIEMINEN

ZOMBIE-VYÖHYKE

(Mediapinta, 2012)

 

No niin, sain käsiini siis kaverin verisen ja suolenpätkäisen kirjan. Luin sen melkolailla yhdeltä istumalta, mikä yleensä viestii siitä, että kirjassa on ollut Jotakin.

Zombie-vyöhykkeessä joukko ihmisiä linnoittautuu turvaan saareen, kun zombiepidemia valtaa maailmaa. Lopulta saari kuitenkin alkaa ikävystyttää, ja Jukkis, Neea, Marina sekä Hepe lähtevät etsimään onneaan muualta. Tapahtumat sijoittuvat Tampereen raunioituneeseen ympäristöön.

Jukkiksella on ehdottomasti kyky pitää tarina kasassa ja lukija otteessaan. Henkilöt ovat herkullisia (ei siis vain zombi-tyyliin, vaan myös kuvainnollisesti...), juoni kulkee ja tapahtumia riittää. Kuvailu menee ajoittain inhorealistisuudessaan hieman överiksi, mutta se kuuluu toki genreen.

Mitä nyt kirjallisuuden kenttää tunnen, zombikauhu ja kauhu ylipäätään on suomalaisittain aika marginaalissa. Kauhu on vaikea laji, ja Zombie-vyöhykkeeltä olisin toivonut psykologista ulottuvuutta lisää. Splatter toimii tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta se on vain anatomiaa - Jukkis ei aivan ole tavoittanut vanhan kauhufriikin toivomaa psykologista painostavuutta kirjaansa. Ehkä tietynlainen viivytteleminen, pysäytykset, eri aistien piinaava yhdisteleminen olisivat nostaneet kirjan vielä uudelle ulottuvuudelle.

Äikänope ei myöskään voi jättää huomiotta kirjan lukuisia kielivirheitä. Jokin-pronominin käyttö artikkelina, joka-, mikä- ja hän-pronominien virheelliset viittaussuhteet sekä alkaa-verbin rektiovirheet pistivät harmittavasti välimerkinrakastelemiseen tottuneeseen silmään. Virheistä huolimatta kieli on kuitenkin sujuvaa ja mukavaa lukea.

Nautinnollisinta Zombie-vyöhykkeessä on ehdottomasti värikkäät, syvät henkilöt, heidän väliset suhteensa ja jännittävä juoni. Lopusta pidin myös, vaikka ikäviltä kohtaloilta ei vältytä...